tiistai 13. joulukuuta 2016

Mistä kaikki alkoi?

Mistä kaikki alkoi?



Palataanpa ajassa vähän taaksepäin ja mietitään, että mistä Sirkus Tähti on oikeastaan saanut alkukipinän.

ALKUAJAT
Isoisäni on jonglööri ja sirkusintoilija pitkältä ajalta.  Löysin hänen sirkuslaukun 2 vuotiaana ja se oli sitten siinä. Tämän jälkeen olen käynyt vuosittain useampaan kertaan katsomassa Sirkus Finlandian näytökset alkukiertueesta ja Helsingin viimeiset näytökset.
Intoni oli niin suurta että joskus, noin 10 vuotta myöhemmin perustin oman sirkuksen isovanhempien pihaan jonne sitten kutsuttiinkin kaikki kyläläiset, Sirkus Sipoo.

SIRKUS TÄHTI
Kun myöhemmin aloin kehittämään omaa sirkusuraa ja huomasin pärjääväni siinä, niin tuumasin, että kotiin voisi rakentaa jotain suurempaa. Iso vanha lato oli silmieni edessä ja pienen pojan suuri into teki kepposen jota vielä tänäkin päivänä muistellaan lämmöllä jokaisen teltan pystytyksen ja näytöksen yhteydessä. Latoon rakennettiin katsomot (Ylä- ja alaparvi), lava, esiriput, esitystekniikka, siis täydellinen paikka järjestää sirkusnäytöksiä. Myöhemmin Sirkusfestivaalien oman ikäryhmän ykkössija, Talent Suomi, kultainen harmonikka ja monet muut vastaavat teki tunnettuvuutta ja aloin täten miettimään omien näytösten järjestämistä omalla kotiareenalla.
Kutsuin koolle koko kylän lapset ja nuoret, otin yhteyttä taiteilijatuttuihini sirkuskouluista, Sirkus Tähti sai alkunsa. Näytökset on minulla arkistoissa ammattikuvaajien videoimana jos joku joskus haluaa nähdä :)


Esiintyjiä oli paljon, ohjelma kesti reilut 2 tuntia, media oli paikalla, popcornia ja hattaraa oli tarjolla. Ja mikä parasta, en muista yhtään näytöstä, jossa olisi ollut ainuttakaan vapaata istumapaikkaa. Jokainen näytös buukattiin täyteen jo ennakkoon ja yleisöä mahtui reilut sata esitykseen. Tunnelma oli katossa, yleisö kiljui riemusta ja naapureiltakaan ei tullut valituksia metelistä, koska kaikki oli mukana :D

Sirkusta tehtiin useampi vuosi, kunnes aloin pyörittämään omaa taikashowta erilaisissa saleissa ympäri Suomea. Keikkoja alkoi tulla paljon omien salikeikkojen lisäksi ja tärkeää oli kehittää jatkuvasti ohjelmaa esiintymisten lisäksi. Suuri kiitos tästä kuuluu perheelleni, erityisesti äitilleni, isoisälleni, ja kaikille lähimmäisilleni että sain toteuttaa itseäni pienestä iästäni huolimatta. Lisäksi kiitän nykypäivänä suuresti myös tyttöystävääni Fridaa sekä Vihdin 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajaa Mirva Lindforsia


VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON

Noin viisi vuotta sitten aloin toden teolla suunnittelemaan ammattimaisen sirkuksen perustamista. Lähtökohtaisesti kaikki piti järjestää itse ja aloittaa alusta. Onneksi esiintymiskokemusta oli yllinkyllin. Vihdin 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Mirva Lindfors oli välittömästi mukana auttamassa käytännönasioissa, jotta sirkus voisi aloittaa keväällä 2015 toimintansa. Näin jälkikäteen olen sanut epävirallista tietoa, että olisin maailma nuorin sirkustirehtööri.
Paljon oli haasteita ja uutta, mutta ensimmäinen sirkuskesä oli myös äärimmäisen antoisa ja opettavainen. Ensimmäinen julkinen näytös saikin päivänvalon toukokuussa 2015 Haimoosta.

Lehtijuttu ensimmäisestä näytöksestä Haimoosta


Ensimmäinen vuosi toi mukanaan myös haasteita ja onnistumisia, risuja ja ruusuja, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä kaikkea muuta, mitä sirkus vaan voi antaa :)
Lisäksi olin ajatellut, että kun kerran aloitetaan, niin aloitetaan sitten kunnolla. Joulukuussa oli talvisirkus 

UUSI TELTTA

Lähdin syksyllä 2015 sirkuskiertueen jälkeen saksaan hakemaan uutta, modernimpaa ja enemmän mahdollisuuksia tarjoavaa sirkustelttaa. Tarkoitukseni oli, että tämä saataisiin vielä talvisirkukseen käyttöön. Uusi teltta saatiin viime hetkellä, juuri ennen talvisirkusta vielä Suomeen. Niin hienoa kuin se olikin, niin uusi teltta ja talvisirkus oli järjestetty Oulunkylässä todentotta.



Tämän vuoden ohjelma oli monipuolinen ja toi artisteja, sekä henkilöstöä eri puolilta Eurooppaa. Ohjelma sai paljon kiitosta, niinkuin uusi kalustokin. Ensi vuonna mennään kovaa. Aloitetaan sirkus ajoissa 17.3.2017 Haimoosta ja tuodaan mukaan taiteilijoita mahdollisimman monista eri kulttuureista ja ehkä jopa ennennäkemättömiäkin numeroita Suomeen? ;)

Syksy ja talvi on kovaa aikaa, jotta saadaan kaikki mahdollisimman hienosti valmiiksi ennen ensi kevään uutta kiertuetta. Ohjelmaa julkaistaan parhaillaan, joten pysy ajantasalla Facebookissa ja osoitteessa www.sirkustahti.fi


Sirkus Tähden tirehtööri kiittää ja kuittaa! Nähdään keväällä Terveisin Samir ja Frida



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Tähdellä uutta visuaalista ilmettä

Vihdoinkin jälleen blogi saa päivitystä nykypäivän touhuista!
Sirkus lomailee tällähetkellä ja täysi tohina jatkuu jälleen ensi-viikolla uudella huippuohjelmalla!

Tässä välissä on kuitenkin hyvä kertoa hieman, mitä sirkuksen sisällä oikeasti tapahtuu, ennenkuin yleisö näkee valmiin shown! Teltan pystytyksen jälkeen on esiintyjien aika huilata, ennen illan varsinaista koitosta. Tirehtööripari kuitenkin tarkistaa ja varmistaa, että koko sirkus on valmis näytäntöön. Sirkuksen tirehtööripari Samir Abdelmeguid ja Frida Lindfors jakavat työtehtävät tasan.
Samir esiintyy, hoitaa pääsääntöisesti juonnot sekä sirkuksen sisäiset järjestelyt. Fridan rooli on sirkuksessa suuri. Ilman häntä asiakkaat eivät saisi popcornia ja hattaraa, eivätkä kuulisi musiikkia tai näkisi teltan sisällä mitään. Fridan vastuualueisiin kuuluu siis kioskin hoito, sekä esitystekniikka.

         
Sirkus Tähden tirehtööripari poseeraa tyytyväisenä onnistuneen esityksen jälkeen

Nyt kauden 2016 osa 2 saa tekniikkauudistusta. Sirkuksen tekniikkaa pyritään kehittämään jatkuvasti ja ohjelmasta pyritään tekemään myös visuaalisesti ikimuistoisempi elämys. Nyt sirkukseen tuodaan lisää kolmiulotteisuutta saippuakoneen, savukoneen ja uusien kirkkaiden valojen, sekä ulkovalojen avulla. Tämä kaikki on nähtävissä Forssassa 8.7.2016. Lisäksi sirkukseen tuodaan elävää musiikkia Delia St. Claire I yhtyeen johdolla.




Olemme kehittäneen niin ohjelmaa kuin sirkuksen ulkoasuakin asiakastyytyväisyys kyselyjen perusteella ja onhan sirkus saanutkin melkoisen uuden ulkoasun näin reilu vuoden aikana. Tästä kaikesta sirkuksen tirehtööripari neuvottelee jatkuvasti, jotta sirkusvierailu perheillä olisi mahdollisimman miellyttävä.



                        Frida viihtyy myös lavalla niin esityksissä, kuin juontotehtävissäkin




En voi muuta toivoa kuin miellyttävää sirkuskesää ja syksyä kaikille sirkuksen ystäville, nähdään sirkuksessa!

torstai 29. lokakuuta 2015

SIRKUS TÄHTI TALVISIRKUS

Jokos luulit, että sirkuskausi 2015 olisi ohi? Eheei vielä, mikäli se meistä on kiinni ;)

SIRKUS TÄHTI TALVISIRKUS
OULUNKYLÄN KENTTÄ
9.-13.12.2015, NÄYTÖKSET KLO 18:00


Talvisirkus on suosittu keski-euroopassa, mutta Suomessa perinteisen telttasirkuksen talvisirkukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Siinä on Sirkus Tähden seuraava haaste. Sirkus Tähden talvisirkus on tapahtuma isolla T:llä, sillä näytöksen lisäksi tapahtuma-alueella tullaan näkemään paljon oheisohjelmaa. Mm. Joulupukki tulee viihdyttämään lapsia ja aikuisia niin maneesilla, kuin joulupukin omassa pajassa tapahtuma-alueella. Näytöksen takaavat suomalaiset huipputaiteilijat. Mukana mm. Prof. Bluffo, Veitsenheittäjä ja vatsastapuhuja Ari Lauanne avustajineen, Suomenmestari diabolotaiteilija Aaro Kontio, Trapetsitaiteilija Sara Tolpo, tuoli akrobaatti Iida Vuorinen ja tietysti myös Sampo pelle, Frida ja Taikuri Samir! Lisäksi sirkuksessa saat nauttia myös paljon elävästä musiikista. Näitä ja paljon muuta luvassa siis joulukuussa.
Teltta on lämmitetty, joten myös kaikki ei kylmästä pitävät voivat nauttia loistavasta sirkustunnelmasta koko perheen voimin.

Lippupiste myy liput, lipunmyynti alkaa marraskuun aikana. Lipunmyynti aloitetaan 2 tuntia ennen näytöksen alkua

Mitä mieltä tällaisesta? Laittakaa kommenttia tulemaan, jos vaikka saataisiin pientä keskustelun aihetta talvisirkuksesta. Linkkinä myös Kari Niemisen blogista historiaa talvisirkuksesta, sekä tietoja Sirkus Tähden tulevasta talvisirkuksesta.





torstai 13. elokuuta 2015

SIRKUS TÄHTI JA MEDIA


Tervehdys taas kaikki sirkuksen ystävät. Kiertue on pitkällä ja taas on aika päivittää kuulumisia. Kiertueen piti alunperin päättyä nyt 9.8. mutta kaikkien iloksi tiedotamme, että kiertue jatkuu ja keikkoja tehdään edelleen. Tarkemmat päivämäärät päivittyvät nettisivuilla www.sirkustähti.fi.


Kuten jo ennen sirkuskiertueen alkua arveltiin, media on ollut hyvin kiinnostunut uuden sirkuksen syntymästä. Lähes joka paikkakunnalla on ollut lehti tai/ja radiohaastatteluja. Hienoa huomata että paikalliset mediat ovat aktiivisesti mukana myös koko perheen kulttuuritarjonnassa. Yleisöäkin on riittänyt, joskus on teltta täynnä ja joskus yleisöä on vähän vähemmän. Paljon sirkusvieraita on käynyt tutustumassa Sirkus Tähden toimintaan ja uskoisin, että saamme synnytettyä jotain uutta ja hienoa, joka kasvaa ja tuo vielä paljon iloa sirkuskansamme nähtäväksi.

Jo nyt voimme kertoa julkisesti, että joulukuussa järjestetään talvisirkus, jonne on tulossa huippuartisteja sekä sirkusorkesteri. 5 esityksen voimin talvisirkus toimii Helsingissä tämän Joulun alla. Tästä lisätietoja sitten kun on sen aika ;)

Vielä on kuitenkin mahdollisuus tulla katsomaan tämän kesän sirkusnäytöstä, joka on kehittynyt päivä toisensa jälkeen. Ohjelma ja sirkustunnelma on elänyt koko kesän ja näyttää jo varmasti erilaiselta kun keväällä.

Alla muutamia kuvia ja linkkejä median ja Sirkus Tähden tarjonnasta.

Terkuin. Samir





Kari Nieminen









ALLA MUUTAMA LINKKI ERILAISISTA ARTIKKELEISTA JA HAASTATTELUISTA:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194986961692/artikkeli/20-vuotias+tirehtoori+haaveili+omasta+sirkuksesta+jo+lapsena+nyt+han+kiertaa+ympari+suomea.html

http://www.radiovaasa.fi/2015/07/sirkus-tahti-vaasassa/

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/samir-taikoo-todeksi-omia-ja-toisten-unelmia-taikuri-samir-on-jongleeraa-tulella/2078644

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2015/06/sirkus-tahti-2015.html

maanantai 18. toukokuuta 2015

KIITOS HAIMOO!

Näin on Sirkus Tähden ensi-ilta takana. Kaikki oli viimeisen päälle täydellistä. Yleisöä oli runsaasti pikkukylällä ja Haimoo aina yhtä ihana paikka saapua. Haimoo kuului Sirkus Tähden kiertueeseen, koska se on minun (Samir) vanha kotikylä ja jo pienenä lapsena olen sanonut että kun sirkus starttaa, niin Haimoo on ensimmäinen paikka.

Lippupalvelu oli myynyt osan lipuista etukäteen. Haimoossa oli joku ruokatapahtuma pitkin päivää kentän laidalla ja useaan otteeseen ihmiset tulivat kyselemään esityksestä ja lipunmyynnin aloitusajasta. Jo tuntia ennen näytöstä alkoi lipunmyynnissä vilkas kuhina, kun paikalliset tulivat varaamaan parhaita paikkoja tähän ensi-iltaan.  Lapset odottivat riemulla telttaan pääsyä ja noin. 15 min. ennen näytöksen alkua ovet avattiin ja ihmiset pääsivät sisälle tuohon perinteiseen sirkustelttaan.
Kaikki esiintyjät oli viimeisen päälle latautuneita ja esitys meni kaikin puolin hyvin. Yleisö lähti hymyissäsuin pois teltasta ja parin toimittajahaastattelun jälkeen sirkusleiri purettiin ja jo ennen puoltayötä Haimoon kenttä oli taas entisellään ja taianomainen sirkus jatkoi matkaansa kohti uusia koitoksia.

TAIKURI SAMIR JA KOKO SIRKUS TÄHTI KIITTÄÄ HAIMOOLAISIA UPEASTA AVAUKSESTA!





keskiviikko 13. toukokuuta 2015

KOLME YÖTÄ ENSI-ILTAAN, MITÄ KAIKKEA ON TAPAHTUNUT

Hei taas kaikille!

Enää pari päivää ja sitten lähtee, nimittäin Haimoon ensi-ilta (16.5. klo 18:00).
Sirkuksemme alku on ollut huikea ja siitä kiitos kuuluu kaikille osallisille!

Vihdin 4H-yhdistys on mahdollistanut sirkuksen aloituksen olemalla tukena jokaisessa asiassa. Sirkus Tähti ja Vihdin 4H-yhdistys järjesti yhdessä huippusuositun sirkusleirin, joka oli menestykseltään loistava. Sirkusleiri saa varmasti jatkoa, kenties jo syksyllä ;)
Ohessa muutama kuva sirkusleiristä:

Huikeat leiriläiset!

Sirkusleiriläiset saivat viikonlopun aikana näyttävän shown aikaiseksi, jonka esittivät vanhemmilleen ja sukulaisilleen

Haimoon kentällä ei tilanpuutetta ollut!



SUNDSBERG!
Sirkus Tähdellä oli tilausnäytös Sundsbergissa, johon myytiin paikkakuntalaisille lippuja. Uskomaton avaus kiertueellemme ja uskomaton tunnelma. Kiitos siitä kaikille Sundsbergiläisille. Teltta oli jokaista tuolia myöten täynnä, lähes 380 ihmistä.


Kuva: Anne-Mari Hietanen


Haimoon Ensi-ilta kolkuttelee ovella, oletteko tulossa paikalle? Ohjelma ja esiintyjät on valmiina teitä varten. TERVETULOA

HAIMOO (VIHTI)
Haimoon koulun kenttä
16.5. KLO 18:00

Lipunmyynti ovelta aukeaa tuntia ennen näytöstä
Lippuja saa myös ennakkoon osoitteesta www.lippupalvelu.fi


maanantai 27. huhtikuuta 2015

TÄSTÄ SE ALKAA! ENSI VIIKOLLA SIRKUSLEIRI!

Sirkus Tähden harjoitukset ovat päättyneet ja katse on suunnattu kohti tulevaa kiertuetta. Kenraaliharjoitukset meni kaikin puolin hienosti ja esitys on näinollen hienossa kunnossa!



Ensi viikonloppuna on Haimoon koulun kentällä Sirkus Tähden ja Vihdin 4H-yhdistyksen järjestämä sirkusleiri, jossa lapset pääsevät näkemään näytöksen ennen muita. Leirillä lapset pääsevät tutustumaan sirkuksen eri osa-alueisiin ja katsomaan sirkuksen kulissien taakse unohtamatta jo perinteeksi tulleita leirireissuja metsään, iltadiskoiluja ja kaikkia mukavia pelejä ja leikkejä. Leirillä on vielä muutamia paikkoja jäljellä. Lisätietoja tästä saat sähköpostilla vihti@4h.fi.



Leirin jälkeinen viikonloppu esiinnytään Sundsbergin tilausnäytöksessä ja tämän jälkeen koittaa Haimoon ensi-ilta! Tervetuloa kaikki, liput saat ennakkoon osoitteesta www.lippupalvelu.fi tai sirkuksen lippukassalta tuntia ennen näytöksen alkua.
Lämpimästi TERVETULOA!